Psykoterapia on jatkunut tasaiseen tahtiin kaksi kertaa viikossa. Sitä voisi verrata taajamajunaan joka jyskyttää eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Olemme käsitelleet sisälläni olevaa vihaa ja raivoa, jota en ole aiemmin pystynyt kohtaamaan. Olen tuntenut oloni järkyttyneeksi ja tyrmistyneeksi. Tunnecocktailia jota olen yrittänyt nieleskellä pisara kerrallaan, olen löytänyt vihaa, raivoa, epäoikeuden mukaisuutta, turvattomuutta, kateutta, kaunaa, häpeää ja alemmuuden tunnetta.

Olen lukenut lukuisia romaaneja ja katsellut elokuvia, joissa aiheina viha ja raivo. Olen ajatellut että tämä on minulle viihdettä, eikä aihe kosketa minua sen enempää. Olenhan, esimerkillinen, rauhallinen, ystävällinen, empaattinen, kiltti ja omaan korkean moraalin. Pitkän terapia työskentelyn myötä olen joutunut tutustumaan toiseen puoleen itsessäni. Tunteitani olen pyrkinyt purkamaan liikuntaan ja kirjoittamaan niistä sellaisena kuin ne tulevat. Ne eivät todellakaan ole julkaisu kelpoista materiaalia ja tässä varmasti yksi syy miksi blogin päivittäminen ollut viime aikoina vähäistä.

Sanonta vihasta että se on "hyvä renki mutta huono isäntä" kuvaa asiaa osuvasti. Tulesta olen kuullut puhuttavan, että se on tärkeä elementti ja voima, kunhan se on hallinnassa. Vihan liekit jos pääsee vapaasti leviämään jälki voi olla tuhoisaa. Terapiassa olemme keskustelleet että vihan takana on paljon tunteita, kuten häpeää, hätää, hylätyksi tulemisen pelkoa ja tarpeita läheisyydestä. Kasvuhistoriastani on löytynyt asioita, jotka selittävät näitä asioita. Kun lapsuudessaan ei ole saanut näyttää erilaisia tunteita, ei ole oppinut säätelemään niitä. Nyt aikuisuudessani olen siinä kohdassa, että minun on harjoiteltava tunnetaitoja, jotta tulisin toimeen niiden kanssa.

Olen myös käsitellyt ongelmiani erään hankkeen työntekijän kanssa ja hän käyttää voimaannuttavan valokuvan menetelmää. Aluksi suhtaudun siihen hieman kriittisesti, mutta se yllätti minut täysin. Ensimmäisenä tehtävänä, oli etsiä kuva, jossa näkyy ydin, joka minussa on edelleen. Löysin kerho kuvan jossa olen reippaan näköinen ja hieman totinen. Löysin tästä sitä vaatimusta, mitä minulla on edelleen. Näen myös toisen puolen itsessäni, että kykenen asettumaan toisen ihmisen asemaa. Toisessa tehtävässä löysin osuvan kuvan, jossa näkyy puoli, jota muut eivät tunne. Istun kaivurin puikoissa ja kaivan kuoppaa suu mutrussa. Näen kiukkua ja raivoa. Sitä että olen vahva ja pärjään yksikseni. Käännyn sisäänpäin ja muodostan paksun suojakuoren. Kolmannessa tehtävässä, lapsuuskuva jota katson hellästi ja korjaavasti. Löysin aivan ihanan kuvan, jossa istun pienenä poikana kukkivan pensaan vieressä iloisena ja tyytyväisenä. Liikutuin ja turvallinen olo, tästä mahtavasta pojasta. Tunnen surua, mutta myös iloa siitä että näen tässä kuvassa lempeyttä ja lämpöä.

Elämä on muuten sujunut vanhaan malliin. Vointi vaihtelee hyvin paljon. Pakko-oireet piinaavat ajoittain ja aiheuttavat eristäytymistä. On myös valoisampia päiviä, kuten tänään ja pitkästä aikaan oli innostusta päivittää blogia. Toivotan kaikille mukavaa kevättä.