Viime aikoina ajatuksissani on pyörinyt kipeä ja tunteita nostattava aihe. Tätä asiaa olen aikaisemminkin käsitellyt terapiassa mutta nyt kun on mustaa valkoisella asiasta, se jotenkin konkretisoitui ja tuntui kuin märkä rätti paiskautui naamalleni. Psykiatrini kirjasi kanta palveluun lauseen, jolla on ollut hyvin merkittävä rooli elämässäni ja miksi minulla on häiriötiloja. "Potilaalla on kaipuu kosketukseen ja hellyyteen, joka liittyy siihen, että on jäänyt sitä paitsi lapsuudessa." 

Suhteeni läheisyyteen on hyvin ristiriitainen. Sisimmissäni kaipaan kosketusta ja hellyyttä, mutta en kykene vastaanottamaan sitä. Olen vältellyt asiaa koko elämäni aikana. Tilanteet jossa ystäväni ovat halanneet minua, ovat olleet hyvin vaikeita tilanteita ja vasta puoli on havainnut reaktioni. Läheisyys tuntuu hyvin vieraalta ja olen pitkään ajatellut että se ei ole minua varten, vaikka todellisuudessa olen ollut nälkäinen sen suhteen. Kokemus siitä ,että en kelpaa omana itsenäni, on varmasti yksi asia tämän asian taustalla.

Koulutoverini yläaste ajoilta on lähestynyt minua viesteillä ja kysellyt olenko tavannut koululaisiamme. Tästä on jo vuosia aikaa, kun olin viimeksi tämän henkilön kanssa yhteydessä, jolloin hän kertoi kokemuksistaan kouluajoista. Myöhemmin sain kuulla että koulutoverini oli lähetellyt viestejä muutamalle silloisille oppilaille, joissa mainittiin että "muistatko kiusaamisesi koulussa. Nyt on sinun vuorosi." Tämä asia on mietityttänyt mitä koulukiusaaminen voi jättää jälkeensä. Tästä on nyt 25 vuotta aikaa kun olimme samassa koulussa ja nyt neljäkymppisenä miehenä hän suunnittelee edelleen kostoa. Monella tapaa pystyn samaistumaan tähän tyyppiin ja vähän samanlaista henkistä kiusaamista olen itsekkin kohdannut. En kuitenkaan ole kokenut, että minun pitäisi tilit jotenkin tasata. Kun asioita olen käsitellyt, niin olen saanut ymmärrystä, miksi näin on aikoinaan tapahtunut. Toivottavasti koulutoverini saisi apua näiden asioiden käsittelyyn.

Sähköavusteisella polkupyörällä olen laskenut menemään pitkin katuja. Olen tuntenut keveän tuulen kasvoillani ja nauttinut keveästä polkemisesta. Tätä olen ajatellut meditaationa ja tässä hetkellä olemisella. Useampaan kertaa olen pohtinut, että tämä oli hyvä ostos. Toissa päivänä poljin lapsuuden maisemissa. Se herätti monenlaisia tuntemuksia. Ne kapeat polut ja hiekkatiet, joita tuli lapsena kuljettua tuhannet kerrat. Valkoinen tiilitalo, jossa asuimme, näytti tutulta mutta niin vieraalta. Tuttujen ihmisten sukunimiä naapuristossa, joka herätti monenlaisia muistoja.

Näiden asioiden lisäksi olen pohtinut voimavarojani ja huomaan kuormittuvani helposti. Jollakin tapaa ihmis-suhteet ja kiireiset aikataulut aiheuttavat väsymystä ja nautin hetkistä kun saan olla omissa oloissani. Varsinkin sosiaaliset tilanteet, joissa on, vieraita ihmisiä ovat minulle vaikeita. Olen miettinyt, onko jännityksen ja pelon taustalla, tunne lapsuudesta, jossa olen kokenut, etten kelpaa itsenäni.

Psykoterapiassa keskustelimme viimeksi hoidon realistisista tavoitteista, jotka ovat pakko-oireiden hallintaan saaminen ja niiden kanssa pärjääminen, sekä jonkun ulkopuolisen säännöllisen toiminnan aloittaminen. Klubitalon verkkotoiminnassa olen ollut nyt mukana, muutaman kerran viikossa. Psykoterapeuttini sanoi, että tärkein työ tapahtuu terapiatuntien välissä ja olen tehnyt tänä aikana psyykkistä työtä.

Vappu meni omissa oloissa ja ei eronnut normaalista viikonlopusta mitenkään. Muutaman munkin nautin kahvin kanssa ja laittelin ruokaa. Aurinko on paistanut mutta tyypillinen vappusää ja välillä on lunta pyryttänyt ja rakeita sadellut. Toivottelen hyvää toukokuun alkua kaikille.