Terapiassa on noussut esille yli kaksikymmentävuotta sitten haudattu asia. Siskoni kuoli tuolloin auto-onetomuudessa vasta 17-vuotiaana. Hän oli yksi neljästä ihmisestä jotka  kuolivat, kun mahdollisesti vesiliiroon joutunut henkilöauto suistui väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulevaan autoon. Muistan vieläkin sen jälkeiset olotilat, tuntui että aika pysähtyi ja kakiki tuntui merkityksettömältä. Oli ahdistavaa ja käsittämätöntä että siskoni kaikki tavarat oli paikallaan mutta hän oli poissa.

  Terapeuttini kysyi hautajaisista ja vaikka kuinka yritin miettiä en muistanut juurikaan mitään. Keskustelimme dissosisatiivisesta muistinmnetyksestä kun jotakin traumaattista tapahtuu, niin ihmisen mieli voi pyyhkiä asian pois. Myöhemmin katselin valokuvia ja löysin muutaman hautajaisista. Niissä näkyy kaunis valkoinen arkku ja paljon ihmisiä, kun siskoni saatetaan haudan lepoon.

Kun asia on noussut  esille, olen tuntenut surua ja ikävää. Olen tuntenut, myös kiukkua siitä, kuinka asia on käsitelty perheessämme. Olen jossakin vaiheessa ollut huolestunut, kun en ole pystynyt asiaa kohtaamaan. Vasta nyt asia on jotenkin  konkretisoinut, että siskoni on oikeasti kuollut ja hänen ruumiinsa on haudattu syvälle maan alle. "Huomaatko kuinka aika vapisee, kuinka vuodet kalpenee. Kun kylmä maailma mielin määrin meitä kuljettaa, poissaolevalle siskolleni ei aika mitään tee."

Lapsuuteni olen kasvanut lestadiolaisperheessä, joka on määrittänyt  paljon elämääni. Kasvatus oli ankaraa, ehdotonta ja mustavalkoista. Siskoni kuolema jäi minulta kokonaan käsittelemättä. Meillä kotona kävi sukulaisia, tuttavia ja saarnaajia. "Hän oli niin valmis lähtemään ja on päässyt parempaan paikkaan". Tälläisiä puheita muistan ja onnettomuuspaikalla oli nähty enkeleitä. Vanhemmilleni tarjottiin ammattiapua, mutta he kieltäytyivät siitä. 

Kävin hyvän keskustelun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tämän hetken tunnelmista. Hänen mielestään ,olen menossa oikeaan suuntaan ja tunteiden tuleminen pintaan kuuluu psykoterapia prosessiin. Siskoni kuoleman lisäksi lapsuuden kokemukset ovat nousseet pintaan, joissa olen kokenut häpeää ja riittämättömyyttä. Käsittelimme kokemuksia, joissa minua on moitittu ruokapöydässä.  Tämä asia näyttäytyy sellaisilla pakko-oireilla, etä minun on syötävä nopeasti, enkä kykene nauttimaan ruokailusta.Olen myös neuroottinen sen suhteen että sotken vaatteeni. 

Siskoni on ollut mielessäni viime aikoina hyvin paljon. Olen muistellut joitakin, mukavia hetkiä hänen kanssaan ja se nostattaa hymyn kasvoilleni. Suunnitelmissani on käydä hänen haudallaan lähiaikoina. Ajassa on hieman vaikea mennä yli kaksikymmentä vuotta taaksepäin ja elämä on muuttunut paljon niistä ajoista. Moni asia jäi häneltä kokematta. Vaikka oletkin ollut haudan levossa vuosia rakas siskoni, muistot elävät. Lepää rauhassa.