Vuonna 2013 koin elämässäni jonkinlaisen pohjakosketuksen. Yli kymmenen vuoden työura tehdastyössä päättyi irtisanomiseen terveydellisistä syistä. Yritin kouluttaa itseäni uuteen ammattiin, mutta vaimavarat eivät oikein riittäneet. Masennus ja ahdistus oireet lisääntyivät. Itsetuhoiset ajatukset hallitsivat elämääni ja mietin miten saan tämän loppumaan. Olin kyllästynyt ja epätoivoinen. Halusin vain lopun tälle kaikille. Olin yrittänyt hakea pitkään ongelmiini apua ,mutta tuntui ettei mua otettu vakavasti.  Oireitani pidettiin lääkkeillä hoidettavina enkä saanut keskusteluapua.

Viimeisempänä hätähuutona soitin 112, jonka seurauksena  hoitojakso psykiatrian osastolla alkoi. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun vartijat saattoivat minut osastolle ja iso metallinen ovi sulkeutui takanani. Olin osastolla reilun viikon ja sieltä siirryin päivä poliklikalle, jossa kävin päivittäin kuukauden ajan.

Avohoitoon siirtyessäni kohdalleni osui hyvä sairaanhoitaja, jonka kanssa olen saanut käsitellä asioitani tähän päivään saakka. Hänestä on muodostunut elämässäni tärkeä ihminen. Vointini oli pitkään masennus ja ahdistus painoitteista mutta tasaantui pikku hiljaa. Persoonallisuuteni erityispiirteiden käsittelyn olen kokenut erityisen tärkeäksi . Olen päässyt tutustumaan itsessäni olevaan vaativaan ja estyneeseen puoleen.

  Kävin tutustumassa Klubitalon toimintaan ja kiinnostuin siitä. Rupesin käymään säännöllisesti yhteisössä. Sain sitä kautta säännöllisyyttä ja vertaistukea. Tämän myötä omanarvon tuntoni koheni. Työpainoitteisen toiminnan lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin.

Vuonna 2018 suoritin kokemusasiantuntijakoulutuksen, jossa avasin hyvin henkilökohtaisia asioita ja kokemuksia menneidyydestäni. Toimin myös eräässä haankkeessa kokemusohjaajana rakentamassa uudenlaista sosiaalityötä tukien muutamaa asiakasta. Jossakin vaiheessa, aivan liian myöhään havahduin jälleen siihen tosiasiaan että psyykkinen vointini huononee. Mieleeni rupesi nousemaan ahdistavia pakkoajatuksia ja mitä enemmän niitä mietin sitä ahdistavammaksi ne muuttui. Lopulta olin siinä pisteessä että eristäydyin muista ihmisistä ja elämästäni tuli hyvin vaikeaa.

Psykiatrini diagnosoi pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevän pakko-oireiden häiriön. Se oli monella tapaa helpottava tieto. Mulla on jo nuoruudesta saakka ollut näitä oireita ja kun sain niille nimen se auttoi ymmärtämään itseäni. Myöhemmin kun haimme psykoterapiaan niin lääkärinlausunnossa mainitaan että potilaalla pitkäkestoinen vaikea-asteinen pakko-oireinen häiriö .

Psykoterapiaa takana muutama kuukausi ja luottavainen olo sen suhteen. Olemme päässeet kiinni häiriön juuri syihin, jotka ovat syvällä lapsuudessani.  Ahdistavat pakkoajatukset eivät hallitse elämääni niin voimakkaasti kuin aiemmin ,vaikka niitä esiintyykin. Pakkotoimintoja olen pyrkinyt arjessani vähentämään ja kohtaamaan tunteitani.  Terapia on kuitenkin vasta alkuvaiheessa ja useamman vuoden työskentely on edessäpäin.

Olen kiinnostunut Mindtulnesista. Tutustuin helppoihin rentoutusharjoituksiin ja olen pyrkinyt niitä tekemään päivittäin. Tilasin myös yksilöohjauspaketin tähän asiaan perehtyneeltä terapeutilta.