Pakonomainen tiedotusvälineiden seuranta on hallinnut elämääni viime aikoina. Olen jatkuvalla syötöllä automaatti ohjauksella tarkistanut päivän uutisia ja katsonut tunti tolkulla eduskunnan täysistuntoja. Tunteisiini on ollut vaikea päästä kiinni. Liitän tämän asian lapsuudesta nouseviin asioihin, joiden kohtaaminen tunne tasolla on ollut haastavaa. Olen löytänyt itsestäni vihaa, surua ja turvattomuutta siitä että en pienenä lapsena saanut riittävästi hellyyttä ja läheisyyttä.

Tarkistamispakko on myös impulssien omaisesti ohjaillut elämääni. Tämä on tuttua jo vuosien takaa ja näin olen aina toiminut, kun elämässäni on epävarmuutta tuovia asioita. Eikä kysymys ole kovin järisyttävistä asioista. Pelkästään se kun käyn psykiatrisella poliklinikalla, minun on tarkistettava moneen kertaan, mitä minusta on kirjattu kanta palveluun. Samoin kelan palveluun minun on kirjauduttava useaan kertaan päivässä ja tarkistettava onko psykoterapian jatkohakemus jo käsitelty.

Psykoterapia jatkui terapeutin viikon loman jälkeen. Keskustelimme näistä pakko-oireistani ja siitä että nämä vanhat käyttäytymis- ja toimintatavat ovat nousseet jälleen pintaan. Nyt on jälleen aika ruveta työskentelemään näiden asioiden suhteen. Olen riittävän hyvä, sellaisena kuin olen, eikä minun tarvitse olla perillä kaikista asioista ja sietämään myös elämässä epävarmuutta. Mieleen jäi terapeutin sanat ennen poistumistani vastaanotolta. "Älä huolestu tai huolehdi kuntoutus asioista. Terapiani tulee jatkumaan ja kelasta tulee päätös aikanaan."

Sähköavusteisella polkupyörällä olen liikkunut säännöllisesti. Kuntoilusovelluksesta on ollut mielenkiintoista seurata liikkumistani. Profiilistani löytyy yhteensä 26 aktiviteettiä, 22 tuntia pyöräilyä ja 244 kilometriä. Viime viikolla poljin serkkuni haudalle, jossa en ollut käynyt moneen vuoteen. Pysäyttävä hetki katsella läheisen ihmisen hautakiveä jonka kuolemasta tulee jo 15 vuotta. Muistan hyvin kun sain tiedon tästä surullisesta tapahtumasta, jossa serkkuni oli riistänyt hengen itsestään. Hautajaisia vietettiin aika pienellä porukalla. Seisoin veljeni vieressä kun arkkua laskettiin maan uumeniin ja siitä jäi jotenkin hämmentynyt olo että en pystynyt itkemään vaikka tunnin suurta surua. Nyt haudalla ollessani pyyhin kyyneleitä silmäkulmistani ja halusin sieltä pois suhteellisen nopeasti. Tuntui kuitenkin tärkeältä käydä serkkuni haudalla ja kunnioittaa hänen muistoaan.

Koronarokotukseen liittyvät asiat ovat mietityttäneet viime aikoina. Ajanvaraus ikäluokkaani aukeni toissa päivänä ja olin kärki joukossa aikaa varaamassa. Sain ajan ensiviikolle ja tällä tiedolla oli helpottava vaikutus että vihdoinkin on minun vuoroni saada piikki olkapäähäni. Tuttavapiirissäni on useampi ihminen, jotka eivät aio ottaa rokotusta. Tämä on aiheuttanut monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Itse olen hyvin rokotemyönteinen, enkä uskalla olla ottamatta. Tavallaan ymmärrän kyllä miksi nopeasti jakeluun tulleet rokotteet aiheuttavat epävarmuutta ihmisissä. Hämmennystä on itsessäni aiheuttanut tieto siitä, että sairaaloissa on ollut hoidettavana useampia potilaita koronataudin takia, vaikka ovat jo saaneet ensimmäisen rokotuksen.

Elämä on muuten sujunut hyvin pitkälti omissa oloissa. Muutamaa tuttavaa olen tavannut kahvittelujen merkeissä ja etäyhteydellä olen osallistunut Klubitalon työpainoitteeseen toimintaan. Olen kuunnellut äänikirjoja, podcasteja ja musiikkia. Keskittyminen ei ole oikein riittänyt sarjojen ja elokuvien katsomiseen. Helppotekoisia ruokia olen valmistanut kyllästymiseen saakka. Mukavaa alkavaa kesää kaikille!