Elämä on kulkenut eteenpäin aikalailla entiseen malliin. Joissakin asioissa on edistystä tapahtunut ja vointi on ollut vakaampi ja tasapainoisempi kuin aiemmin. Olen kuitenkin tuntenut itseni väsyneeksi ja kyllästyneeksi tähän elämään. Pakkoajatukset hallitsevat edelleen elämääni ja toivottomuus saa ajoittain vallan näihin ahdistaviin oireisiin. Maija Vilkkumaan kappaleen kadun lohduttomat mutta koskettavat sanat kuvaavat tunnelmiani hyvin. "Päivä tää ei lopu, sekunnit ei häviä. Mun elämä on ruma, ajatukset hävettäviä. Päänsä kääntää pois, joku satunnainen kävijä, yksinsensä itkeskelijät ovat häviäjiä."

Psykoterapiassa ollaan pohdittu ihmis-suhteitani ja käsitelty traumaa joka aktivoituu sosiaalisissa tilanteissa. Olen aiemmin pyrkinyt miellyttämään ihmisiä ja ei sanan käyttö on ollut vaikeaa. Nyt olen harjoitellut sanomaan omia mielipiteitäni ja mitä itse haluan. Olen ollut huomaavinaan, että joillekin ihmisille tämä on tullut yllätyksenä, enkä enää ole ollut muiden ohjailtavissa. Terapiassa ollaan puhuttu siitä, että olen riittävän hyvä sellaisena kuin olen ja tätä toistellut mielessäni mantran omaisesti. Olen harvakseltaan tavannut erästä henkilöä, jolla on vakavia mielenterveysongelmia. Hän voi psyykkisesti huonosti ja yhteydenpidon olen kokenut haasteellisesti. Se oli minulle tärkeä ymmärtää, ettei ole minun syyni jos toisella on huono vointi, eikä kantaa syyllisyyttä asiasta. Toinen hieman haastava suhde on henkilö, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Yhteydenpito on mielestäni ollut yksipuolinen ja kaikki tuntuu pyörivän hänen asioiden ympärillään. Olen näissä ihmis-suhteissa pyrkinyt olemaan selkeä, johdonmukainen ja sanomaan asiat suoraan, niin kuin ne itse koen.

Olen isäni kanssa suunnitelleet kylpyhuoneremonttia kotiini. Huomaan olevani hieman herkillä isäni kanssa ja siihen liittyvät haavat ovat nousseet pintaan. Mielestäni olen ollut järjestelmällinen ja huolellinen kun olen hoitanut asioita eteenpäin. Yhden pienen asian unohdettuani, koin isäni vaativuuden ja ehdottomuuden miten en hoitanut sitä asiaa kuntoon. Tuli jälleen kerran riittämättömyyden tunne ja kokemus etten osaa mitään. Olen pyrkinyt suhtautumaan elämään, että asiat sujuu omalla painollaan, eikä minun tarvitse kontrolloida ja hallita kaikkea. Huomaan yhteistyön remontin suhteen isäni kanssa, aiheuttavan hieman stressiä.

Olen seurannut muutamaa tubettajaa ja hämmästellyt sitä, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät netissä. Siellä haukutaan ja arvostellaan ihmisiä todella lapsellisella tavalla. On vähintääkin arveluttavaa, että levitellään valheellista tietoa asioista ilman minkäänlaista konkretiaa. Nämä muutamat tubettajat puhuvat sananvapauden puolesta mutta eivät siedä minkäänlaista arvostelua itseään kohtaan. Väkisinkin tulee mieleen, mitä näillä videoilla tavoitellaan ja onko näiden julkaseminen tarpeellista. Sen sijaan WILFEEL nimisen psykoterapeutin pitämä kanava mielenterveyteen liittyen on ollut mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Olen katsonut muutaman terapeuttisen keskustelun, jota terapeutti on käynyt erillaisten vieraiden kanssa. Avointa ja rehellistä puhetta vaikeista asioista.

Olen aktivoitunut Klubitalon suuntaan tässä viime viikkoina osallistumalla työpainotteiseen päivään muutaman kerran viikossa. Se on tuonut tietynlaista säännöllisyyttä ja tarkoituksen mukaisuutta arkeen. Psykoterapia jatkunut kaksi kertaa viikossa ja sen olen kokenut voimaannuttavana, mutta vaatinut sitoutumista ja työskentelyä vaikeiden asioiden kanssa. Olen kokenut että joissakin arkisissa asioissa pientä joustavuutta tapahtunut ja tekemään pieniä muutoksia. Haluan lopuksi toivottaa kaikille oikein hyvää syksyä ja tulevaa talvea.