Valituksessa perustelin vaatimuksiani sillä, että jos pakkoajatuksiani ei päästä kunnolla käsittelemään se voi johtaa toimintakyvyn romahtamiseen ja eristäytymiseen. Tämän takia psykoterapia 2xviikossa olisi minulle tärkeää. Painotin myös terapeutin luottamuksellista suhdetta. Edelleen ajoittain kaupassa ja virastoissa asioiminen on vaikeaa. Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on haastavaa ja itsetuntoni kaipaa vahvistusta. Tunteiden tunnistamiseen ja niiden säätelyyn tarvitsen tukea. Traumamuistojen käsittely myös tärkeää. Kokonaistilannettani kun tarkastellaan, mielestäni sitä tulisi arvioida uudestaan ensi vuoden keväänä.

Tämä asia on nostattanut monenlaisia tunteita. Tunnen ärsyyntymistä, tätä päätöstä kohtaan ja olen siihen pettynyt. Ärsyttää lähinnä se, että kun olen hyötynyt psykoterapiasta, käyntejä pitää harventaa ja tehdä päätös sen lopettamisesta. Näin tässä maassa mielenterveysongelmia hoidetaan. Motivaatio näiden asioiden työskentelyyn koki ison kolahduksen. En ole aiemmin valittanut mistään päätöksestä ja tämä ennenkuulumatonta. Tunnen syyllisyyttä ja koen itseni kiittämättömäksi ja kunnioittamaksi. Mielikuvissani näen itseni pienenä poikana, jolle sanottiin, että on tehtävä kuin vanhemmat, opettajat ja saarnaajat sanovat. 

Juhannus sujui suhteellisen mukavasti. Saunoimme naapurin kanssa ja kävimme istuskelemassa paikallisen ravintolan terassilla. Aurinko lämmitti ja kylmät oluet virvoitti. Tunsin oloni itsevarmaksi ja koin, että voin olla oma itseni, eikä minun tarvitse peitellä itseäni. Muutama tunti hurahti nopeasti ja tästä illasta jäi hyvät fiilikset. 

Katsoin yle areenasta tumma sielu sarjaa, joka puhutteli ja teki vaikutuksen monella tapaa. Tärkeästä ja vaikeasta aiheesta tehty kuusi osainen sarja jätti minuun surullisen, mutta koskettavan olon. En muista koska viimeksi mikään elokuva tai sarja, olisi näin ravisuttanut. Viidestä tähdestä, tälle antaisin neljä ja puoli. Palkittu draamasarja, kertoo kouluampumisesta tekijän perheen näkökulmasta. Miksi 16-vuotias poika päätyi ampumaan omia koulutovereita ja lopulta itsensä? Tragedian tutkintaa johtaa rauhallinen ja analyyttinen nainen, joka auttaa etenkin pojan äitiä ymmärtämään, mitä tapahtui ja miksi. Lopullista vastausta emme saa silti koskaan.

Sarjan edetessä kävi ilmi, että teko oli yhteydessä Incel-alakulttuuriin. Aihe rupesi kiinnostamaan ja etsin tietoa mistä oikein on kysymys. Incel tarkoittaa tahdosta riippumatonta selibaattia. Incel on internetin alakulttuuri, jossa nuoret miehet kokevat tulevansa naisten syrjimiksi. Incel-puheissa naisilta halutaan seksiä, mutta samalla puhutaan halveksuvasti ja alentavasti. Incel-kulttuuriin liittyy monia ongelmia syrjäytymisestä mielenterveysongelmiin. Keskeisessä roolissa on yksinäisyys, osattomuus, ihmissuhteiden puute, myös seksin puute. Viha, mitä he ilmaisevat on patoutunutta tai ovat jääneet lukkoon sen kanssa.

Tämän jälkeen olen yrittänyt pohtia omaamielenmaisemaani eri kulmista. Maisema, joka silmieni eteen avautuu sisältää harmaita sävyjä ja jopa sysimustia. Vaikea myöntää itselleen vihamieleisiä asenteita ja olettamuksia toisista ihmisistä. Tämän voisi tiivistää Martti Lindqvistin lohdullisiin sanoihin. "Vapaus kasvaa itsetuntemuksesta. On raskasta olla piilossa oman itsensä kanssa. Totuus sattuu mutta tekee myös vapaaksi."

Monenlaisia ajatuksia, tunteita ja asioita olen läpikäynyt viime aikoina. Yhteinen nimittäjä niille on tuska ja kipu. Yritän kuitenkin ajatella, että on positiivista että koen tunteita ja se on iso muutos aiempaan elämääni. Muutosta ilmeisesti parempaan on tapahtunut, vaikka se tapahtuukin niin hitaasti, etten aina näe sitä itse.

Kelan päätös psykoterapian kolmannesta vuodesta oli pettymys. Hakemukseni terapiakerroista oli hylätty 40 kertaa, mikä tarkoittaa sitä, että käyn enää vastaanotolla kerran viikossa. Heidän arvionsa mukaan, tämä kertamäärä riittää mahdollistamaan arjen toiminnoista suoriutumista ja osallistumista. Terapeuttini oli kanssani samaa mieltä, siitä että tässä ei olla otettu kokonaistilannettani huomioon. Hän oli sitä mieltä että jos pakkoajatuksiani ei päästä kunnolla käsittelemään, on vaarana toimintakyvyn romahtaminen. Pohdimme mahdollisen valituksen tekemistä ja lupasin selvitellä asiaa psykiatrini kanssa.

Reagoin pettymyksen tunteisiin tunnekuohulla, joka on kehollinen kokemus. Tunnistan siinä, hätää, pelkoa, turvattomuutta ja kiukkua. Päässäni tunnen painetta ja sumea olo. Tuhoutumisen kauhu kuvastaa hyvin tätä olotilaa. Ajatuksia on vaikea saada hallintaan ja mielessä kaottinen olo. Lapsenomainen ajatus siitä, että taas minut jätetään yksin, eikä ongelmiani oteta tosissaan. En kestä tätä tunnetta ja tämä on surullisen elämäni loppu. En kykene katsomaan rakentavasti tulevaisuuteen ja jos nyt olisi tarjolla päihteitä hukuttaisin tunteeni niihin. Se että kaikki tunteet menevät ohitse, eivätkä ole vahingollisia, tuntuvat lähinnä vittuilulta. Sain rauhoiteltuani itseäni vasta seuraavana päivänä keskustellessani asiasta mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Hänen lohduttava näkemys oli, että tämä voi olla uusi mahdollisuus ja terapia käynnin tilalle voin miettiä jotakin uutta harrastusta.

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja varasin ajan Rosen-hoitoon. Olen aiemmin kuullut muutamalta ihmiseltä hyviä kokemuksia, tästä menetelmästä. Hieman jännittynein tunnelmin saavuin kehoterapeutin vastaanotolle. Tiesin että kosketuksella ja keskustelulla on iso merkitys, mutta muuten en tiennyt mitä on edessä.

Miellyttävän ja ystävällisen oloinen nainen otti minut vastaan. Alku kysymysten jälkeen sairauksistani ja lääkityksistäni, kävin makaamaan hoito pöydälle. Heti alkuun terapeutti aloitti hoidon tunnustelemalla jalkojani ja kysyi, tuntuuko minusta siltä etten pääse eteenpäin elämässäni. Olin yllättynyt, sillä juuri tältä minulla on tuntunut pitkään elämässäni. Hoidon edetessä terapeutti kyseli elämästäni ja lapsuudestani. Minun oli helppo avautua asioistani ja tuntui, että ainakin hetkittäin koin oloni rennoksi. Kun kerroin olleeni nuoruudessani alisteisessa asemassa veljeeni, käteni rupesi vapisemaan holtittomasti. Hoidon loppupuolella terapeutti käsitteli niskaani ja sen rentouttaminen tuntui todella vaikealta. Terapeutti kertoi, että niskan jännitys voi johtua siitä, että minun voi olla vaikea luottaa muihin ihmisiin. 

Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin tunsin omat kipupisteeni kehossani ja tämä oli aivan mahtava kokemus. Kehoterapeutti sanoi rohkaisevat sanat lopuksi, että olen älykäs ihminen ja kehoni on hyvin herkkä. Hän kertoi jäävänsä nyt lomalle, mutta sovimme, että olen yhteydessä uuden ajan suhteen elokuun alussa.

Kesän alku on liikkumisen suhteen ollut vauhdikas. Sähköavusteinen polkupyörä, on ollut kovassa käytössä ja yli tuhat kilometriä on kertynyt mittariin. Tunnen vapauden tunnetta siitä, että saan liikkua ja kulkea omien aikataulujen mukaisesti. Tunnen olevani kuin taivaan lintu, vain taivas rajana. Olen käynyt myös pelaamassa kävelyfutista yhden porukan kanssa. Matalan aloituskynnyksen vuoksi, tämä on tuntunut mukavalta lajilta. Nimensä mukaisesti, ainoa etenemismuoto on kävely. Muita sääntömuutoksia ovat fyysisen kontaktin minimointi, sekä pääpelin kieltäminen. 

Psykoterapeutti jää kesälomille heinäkuun alussa ja palaa vasta töihin elokuun puolessa välissä. Yritän ottaa itsekin tämän ajan loman kannalta ja saada hieman etäisyyttä näihin asioihin. Jonkinlainen reissu voisi tehdä hyvää, mutta se on vielä suunnittelun asteella. Toivotan mukavaa ja rentouttavaa kesää kaikille.

Tätä tunnetta pureskellessani, huomasin että siihen liittyy paljon erilaisia ulottuvuuksia. Siihen liittyy paljon tunteita, jotka kiemurtelevat osittain päälleikkäin ja niiden tunnistaminen on sen takia vaikeaa. Terapeuttini sanoi että jotkut tunteet ovat hermosoluissa ja tulevat alkuperäisinä. Yksi hankalista tunteista, aiheuttaa fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia. Tunnen epätodellista ja pyörryttävää oloa. 

Erillisyyden ja irrallisuuden tunteeseen, olen päässyt jollainlailla käsiksi ja se on tuntunut isolta asialta. Olen kokenut ulkopuolisuuden tunnetta lähes kaikkialla. Tuntuu ahdistavalta ja surulliselta, että minulla on lapsuudessa kokemus etten ole osa tätä perhettä, enkä ole samalla viivalla sisarusteni kanssa. Muistot uskonnollisesta yhteisöstä, olivat etten kuulu tähän porukkaan. Olen huonompi, tyhmempi, kömpelömpi ja hävettävämpi kuin muut. Tämä sama kaava on toistunut työyhteisöissä ja harrastuksissa. 

Psykoterapiassa ollaan keskusteltu siitä, että uuden identiteetin voi rakentaa uudestaan. Olen yrittänyt näitä palikoita laittaa uuteen järjestykseen ja olen pohtinut, kuka olen, mikä on minulle tärkeää ja minkälaisten ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Ainakin siitä asiasta voin olla elämässäni ylpeä, että olen kyennyt käsittelemään asioita tiiviissä psykoterapia työskentelyssä ja joissakin asioissa olen mennyt myös eteenpäin. Haluan kehittyä ihmisenä ja löytää uusia hyvinvointia tukevia asioita. Haluan myös kokea yhteyttä ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.

Alla oleva kuva kuvaa mielestäni hyvin tunnemyrskyä. Tällaista vahinkoa se voi saada aikaan, jos sitä ei pysty tyynnyttämään. Se kiskoo isoja puita irti juurineen. Pyrin nyt jatkamaan näiden tunteitteni kanssa ja uskon että sitä kautta saan pakkoajatukset hallintaan. Suuret kiitokset tämän tekstin lukemisesta ja toivotan mukavaa toukokuun jatkoa.

Olen päässyt kosketuksiin omien tunteitteni kanssa ja etenkin vihan kanssa. Taistele/pakene reaktio on helpottanut ja koen olevani turvassa omassa kodissani. Kodin ulkopuolinen liikkuminen on lisääntynyt, vaikka kotoa lähteminen onkin vaikeaa. Tunnistan sen, että aiemmin pidin huolen siitä etten päästä ihmisiä turhan lähelle, ettei tule pettymyksiä mutta nyt uskaltanut paremmin ihmissuhteissa olla. Pakko-oireissa tapahtunut jonkin verran lievitystä, nimenomaan pakkotoiminnoissa. Koen että ne ovat edelleen olemassa, mutta eivät hallitse elämää. Teen asiat tietyllä tavalla mutta olen saanut niihin hieman joustavuutta. Pakkoajatukset tuntuvat edelleen ahdistavilta ja niihin liittyen vointi vaihtelee. Pahimmillaan kokemus on sellainen, kuin minuus hajoaisi.

Psykoterapiassa viime kerojen aiheena ovat olleet lapsuuden traumat. Voimakas kokemus siitä, että on jäänyt vaille äidin syliä ja lämpöä. Veljeeni olen ollut alisteisessa asemassa ja suoranaisen kiusaamisen kohteena. Terapeuttini nimitti näitä kokemuksia osuvasti kaltoin kohteluna. Vaativuudesta, itseäni kohtaan ollaan lähestytty yliminän kautta, joka on ankara ja moittiva tyranni, joka vaatii täydellistä suoriutumista. Olen käynyt päivittäin keskusteluja mielessäni tyrannin kanssa ja vääntänyt kättä hänen kanssaan monesta asiasta. 

En voi sanoa olevani liikunnallinen ihminen, mutta olen lisännyt kävelyä ja hölkkäämistä päivittäisiin rutiineihin. Viime viikolla kaivoin sähköavusteisen polkupyörän varastosta ja mukavasti on kilometrejä kertynyt polkien. Terapiassa ollaan keskusteltu siitä, että säännöllisellä liikunnalla on aggressioita sitovia elementtejä ja sen on todettu vaikuttavan positiivisesti aivojen toimintaan ja mielihyväkeskukseen. Tämä on tehnyt minulle hyvää ja olen kokenut sen vaikutukset kokonaisvaltaisesti elämässäni.

Suhteellisen seesteinen olo tätä postausta kirjoittaessani. Pidemmällä aikavälillä vointi on ollut vaihtelevaa, mitä se on ollut jo vuosikausia. Näen kuitenkin paljon positiivia asioita ja sanonta "kevättä rinnassa" sopii tähän paikkaan. Toivotan mukavia keväisiä päiviä kaikille. 

Eurooppa on joutunut aivan uuden tilanteen eteen Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Uutiskanavilla ja medioissa ei muusta puhuta kuin sodasta. Tämän asian rinnalla Korona epidemia on vähäisempi ongelma ja itsestäni tuntuu että se on unohdettu lähes kokonaan. Olen seurannut tätä tilannetta minulle tyypillisellä tavalla, pakko-oireisesti. Netti pursuaa järkyttävää kuvamateriaaleja, joissa venäjän sotilaat tuhoavat Ukrainan kansan rakennuksia ja tappavat syyttömiä siviilejä. Presidentti Sauli Niinistö kuvasi tilannetta osuvasti sanoessaan "Nyt on naamiot riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät."

Mikä mies Venäjän presidentti Vladimir Putin oikein on, joka on tämän kaiken takana ja mitkä hänen motiivinsa on?  Tähän kysymykseen olen kahlannut vastausta ja jonkun verran aihetta ollaan käsitelty julkisuudessa. Useammassa lähteessä kerrottiin, että hänen käytöksensä on muuttunut arvaamattomaksi. Myös hänen mielenterveytensä on herättänyt kysymyksiä. Psykiatrin professori nostaa esille niin sanotun hullun miehen strategian. Hän myös mainitsee että jos ihminen on mielenhäiriössä, on toimintakyvytön ja impulssikontrolli heikkenee. Psykiatrian professori kertoo myös ettei Putinin taustaa tule unohtaa, jossa hän työskenteli KGB:n tiedustelu upseerina. "Putin vaikuttaa aiempaa vihamielisemmältä, eikä ilmaise yhteistyön johtavuutta. Puheessaan hän oli ilmeetön, konemainen läsnäolo, jyrkkä ja aggressiivinen asenne sekä vastustajia halveksiva."

Miten tämä vaikuttaa sitten suomalaisiin ja onko Suomen turvallisuus uhattuna? Tämä herättää varmasti monessa paniikinomaisia tuntemuksia ja Suomen Nato-jäsenyys puhuttaa. Suomi teki historiaallisen päätöksen, lähettäessään aseita Ukrainan avuksi. Suomen sodan traumat, jotka ovat siirtyneet perheissä eteenpäin näkyvät varmasti tässä haastavassa tilanteessa. Kuuntelin hiljattain Matti Röngän romaanin surutalon äänikirjana, joka käsittelee isien ja poikien vammoja, jotka periytyvät. Se kuvaa sodan käyneen isän kasvattamia veljeksiä. Suosittelen tätä teosta kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Psykoterapiassa ollaan isojen ja tärkeiden asioiden äärellä. Olemme matkustaneet ajassa kauas taaksepäin ja niihin kokemuksiin, kun olin hieman reilun vuoden ikäinen. Silloin veljeni syntyi ja tämä on ollut terapeutin mukaan minulle traumaattinen kokemus. Jouduin hyvin nuorena väistymään äidin sylistä ja sieltä tulee kokemus etten ole saanut riittävästi läheisyyttä. Olen kokenut silloin vihaa, turvattomuutta ja hätää. Toinen kokemus, joka on vaikuttanut minuun syvästi, tapahtui murrosiän paikkeilla. Veljeni teki itsetunnostani selvää ja murensi minua pala palalta. Näiden kokemusten käsittelyn myötä olen löytämässä elämälleni uutta suuntaa.

Uutena asiana olen yhdistänyt kävelyn ja juoksun. Tämä on vaikuttanut positiivisesti olotiloihini ja toimiva väylä myös purkaa vihan ja raivon tunteita. Asunnossani tehdään kylpyhuone remonttia. Tämä on minulle tärkeä projekti ja olen saanut läheltä seurata, miten remontti etenee. Nyt purkutyöt on saatu päätökseen ja seuraava työvaihe on lattian valaminen betonilla. Hieman poikkeavaa aikaa peseytymisen kannalta mutta olen saanut taloyhtiön sauna ja pesutilat käyttööni. Toivotan kaikille mukavaa maaliskuun alkua, maailman tilanteesta huolimatta.

Psykoterapia on jatkunut tasaiseen tahtiin kaksi kertaa viikossa. Sitä voisi verrata taajamajunaan joka jyskyttää eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Olemme käsitelleet sisälläni olevaa vihaa ja raivoa, jota en ole aiemmin pystynyt kohtaamaan. Olen tuntenut oloni järkyttyneeksi ja tyrmistyneeksi. Tunnecocktailia jota olen yrittänyt nieleskellä pisara kerrallaan, olen löytänyt vihaa, raivoa, epäoikeuden mukaisuutta, turvattomuutta, kateutta, kaunaa, häpeää ja alemmuuden tunnetta.

Olen lukenut lukuisia romaaneja ja katsellut elokuvia, joissa aiheina viha ja raivo. Olen ajatellut että tämä on minulle viihdettä, eikä aihe kosketa minua sen enempää. Olenhan, esimerkillinen, rauhallinen, ystävällinen, empaattinen, kiltti ja omaan korkean moraalin. Pitkän terapia työskentelyn myötä olen joutunut tutustumaan toiseen puoleen itsessäni. Tunteitani olen pyrkinyt purkamaan liikuntaan ja kirjoittamaan niistä sellaisena kuin ne tulevat. Ne eivät todellakaan ole julkaisu kelpoista materiaalia ja tässä varmasti yksi syy miksi blogin päivittäminen ollut viime aikoina vähäistä.

Sanonta vihasta että se on "hyvä renki mutta huono isäntä" kuvaa asiaa osuvasti. Tulesta olen kuullut puhuttavan, että se on tärkeä elementti ja voima, kunhan se on hallinnassa. Vihan liekit jos pääsee vapaasti leviämään jälki voi olla tuhoisaa. Terapiassa olemme keskustelleet että vihan takana on paljon tunteita, kuten häpeää, hätää, hylätyksi tulemisen pelkoa ja tarpeita läheisyydestä. Kasvuhistoriastani on löytynyt asioita, jotka selittävät näitä asioita. Kun lapsuudessaan ei ole saanut näyttää erilaisia tunteita, ei ole oppinut säätelemään niitä. Nyt aikuisuudessani olen siinä kohdassa, että minun on harjoiteltava tunnetaitoja, jotta tulisin toimeen niiden kanssa.

Olen myös käsitellyt ongelmiani erään hankkeen työntekijän kanssa ja hän käyttää voimaannuttavan valokuvan menetelmää. Aluksi suhtaudun siihen hieman kriittisesti, mutta se yllätti minut täysin. Ensimmäisenä tehtävänä, oli etsiä kuva, jossa näkyy ydin, joka minussa on edelleen. Löysin kerho kuvan jossa olen reippaan näköinen ja hieman totinen. Löysin tästä sitä vaatimusta, mitä minulla on edelleen. Näen myös toisen puolen itsessäni, että kykenen asettumaan toisen ihmisen asemaa. Toisessa tehtävässä löysin osuvan kuvan, jossa näkyy puoli, jota muut eivät tunne. Istun kaivurin puikoissa ja kaivan kuoppaa suu mutrussa. Näen kiukkua ja raivoa. Sitä että olen vahva ja pärjään yksikseni. Käännyn sisäänpäin ja muodostan paksun suojakuoren. Kolmannessa tehtävässä, lapsuuskuva jota katson hellästi ja korjaavasti. Löysin aivan ihanan kuvan, jossa istun pienenä poikana kukkivan pensaan vieressä iloisena ja tyytyväisenä. Liikutuin ja turvallinen olo, tästä mahtavasta pojasta. Tunnen surua, mutta myös iloa siitä että näen tässä kuvassa lempeyttä ja lämpöä.

Elämä on muuten sujunut vanhaan malliin. Vointi vaihtelee hyvin paljon. Pakko-oireet piinaavat ajoittain ja aiheuttavat eristäytymistä. On myös valoisampia päiviä, kuten tänään ja pitkästä aikaan oli innostusta päivittää blogia. Toivotan kaikille mukavaa kevättä.

Psykoterapiassa ollaan pohdittu ihmis-suhteitani ja käsitelty traumaa joka aktivoituu sosiaalisissa tilanteissa. Olen aiemmin pyrkinyt miellyttämään ihmisiä ja ei sanan käyttö on ollut vaikeaa. Nyt olen harjoitellut sanomaan omia mielipiteitäni ja mitä itse haluan. Olen ollut huomaavinaan, että joillekin ihmisille tämä on tullut yllätyksenä, enkä enää ole ollut muiden ohjailtavissa. Terapiassa ollaan puhuttu siitä, että olen riittävän hyvä sellaisena kuin olen ja tätä toistellut mielessäni mantran omaisesti. Olen harvakseltaan tavannut erästä henkilöä, jolla on vakavia mielenterveysongelmia. Hän voi psyykkisesti huonosti ja yhteydenpidon olen kokenut haasteellisesti. Se oli minulle tärkeä ymmärtää, ettei ole minun syyni jos toisella on huono vointi, eikä kantaa syyllisyyttä asiasta. Toinen hieman haastava suhde on henkilö, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Yhteydenpito on mielestäni ollut yksipuolinen ja kaikki tuntuu pyörivän hänen asioiden ympärillään. Olen näissä ihmis-suhteissa pyrkinyt olemaan selkeä, johdonmukainen ja sanomaan asiat suoraan, niin kuin ne itse koen.

Olen isäni kanssa suunnitelleet kylpyhuoneremonttia kotiini. Huomaan olevani hieman herkillä isäni kanssa ja siihen liittyvät haavat ovat nousseet pintaan. Mielestäni olen ollut järjestelmällinen ja huolellinen kun olen hoitanut asioita eteenpäin. Yhden pienen asian unohdettuani, koin isäni vaativuuden ja ehdottomuuden miten en hoitanut sitä asiaa kuntoon. Tuli jälleen kerran riittämättömyyden tunne ja kokemus etten osaa mitään. Olen pyrkinyt suhtautumaan elämään, että asiat sujuu omalla painollaan, eikä minun tarvitse kontrolloida ja hallita kaikkea. Huomaan yhteistyön remontin suhteen isäni kanssa, aiheuttavan hieman stressiä.

Olen seurannut muutamaa tubettajaa ja hämmästellyt sitä, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät netissä. Siellä haukutaan ja arvostellaan ihmisiä todella lapsellisella tavalla. On vähintääkin arveluttavaa, että levitellään valheellista tietoa asioista ilman minkäänlaista konkretiaa. Nämä muutamat tubettajat puhuvat sananvapauden puolesta mutta eivät siedä minkäänlaista arvostelua itseään kohtaan. Väkisinkin tulee mieleen, mitä näillä videoilla tavoitellaan ja onko näiden julkaseminen tarpeellista. Sen sijaan WILFEEL nimisen psykoterapeutin pitämä kanava mielenterveyteen liittyen on ollut mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Olen katsonut muutaman terapeuttisen keskustelun, jota terapeutti on käynyt erillaisten vieraiden kanssa. Avointa ja rehellistä puhetta vaikeista asioista.

Olen aktivoitunut Klubitalon suuntaan tässä viime viikkoina osallistumalla työpainotteiseen päivään muutaman kerran viikossa. Se on tuonut tietynlaista säännöllisyyttä ja tarkoituksen mukaisuutta arkeen. Psykoterapia jatkunut kaksi kertaa viikossa ja sen olen kokenut voimaannuttavana, mutta vaatinut sitoutumista ja työskentelyä vaikeiden asioiden kanssa. Olen kokenut että joissakin arkisissa asioissa pientä joustavuutta tapahtunut ja tekemään pieniä muutoksia. Haluan lopuksi toivottaa kaikille oikein hyvää syksyä ja tulevaa talvea.

Kesän aikana sähköavusteisella polkupyörällä olen lasketellut menemään yli tuhat kilometriä. Mieleenpainuvin reissu oli, käynti siskoni haudalla joka nostatti pintaan hyvin voimakkaita tunteita. Kävin myös pyöräilemässä tutuissa maisemissa, jossa aikoinaan kävin peruskoulua. Se rakennus jossa opiskelimme, oli purettu ja uusi komea koulu oli noussut sen tilalle. Muistan siinä pohtineeni katsellessani ympärilleni,miten kaikki tässä elämässä on katoavaa ja väliaikaista. Äänikirjat ja podcastit ovat tuoneet iloa ja pohtimisen aiheita, joista voisin mainita Pekka Saurin Lohdullinen teoria elämästä. Pitkiä ja lohduttavia monologeja elämän ydinkysymyksistä ilman kiirettä.

Psykoterapiassa kesätauon jälkeen mentiin suoraan syvään päähän ja asioihin, joilla on suuri merkitys elämässäni. Trauma jota en itse muista mutta kehoni ei ole unohtanut. Pakko-oireet, tunnemuistot ja ylivireystila muistuttavat menneestä ja kun näitä oireita nousee pintaan voin rauhoitella itseäni ettei ole syytä hätääntyä. Kaoottisuuden tunne on helpottanut asioiden käsittelyn myötä. Keskustelimme persoonallisuuden jäykkyydestä, jonka taustalla on terapeutin mukaan se että lapsi ei ole kokenut että olisi riittävä omana itsenään. Joustavuuden lisääminen olisi minulle tärkeä taito, joka vaatii harjoittelua. Olemme myös käyttäneet terapiassa apuna Riitta Suvanto-Witikan tekemää työkirjaa pakko-oireiden hoitoon ja aloittaneet altistamishoitoa. Kirja käsittelee pakko-oireita ilmiönä, hoitomenetelmiä ja tarjoaa harjoitteluvinkkejä ja tapausesimerkkejä.

Altistamishoito ja omien rutiinien rikkominen, nostatti epämiellyttäviä tunteita pintaan joita olemme käsitelleet vastaanotolla. Tunnistin kokemusmaailmastani turvattomuutta, tuskaa, kiihtymistä ja ahdistusta. Olemme myös aikaisemminkin terapian aikana puhuttu siitä että mielikuvia voidaan käyttää apuna pakko-oireissa. Kannustavaa voimapuhetta olen harjoitellut itseni kanssa ja saanut siitä lohtua. Tämä on pakko-oire, se valehtelee. Harjoittelen sietämään epävarmuutta. Ahdistus ei ole vaarallista, vaan vain epämukavaa. Ahdistus kuuluu ihmisen elämään. Ahdistuksen kanssa voi ystävystyä.

Olen myös pohtinut tässä viime päivinä kokemuksia riittämättömyyden tunteesta ja pyrkinyt vahvistamaan ajatusta, että olen riittävän hyvä omana itsenäni. Minun ei tarvitse olla täydellinen vaan saan myös epäonnistua, joka on inhimillistä ja osa ihmisyyttä. Tärkeiden ja isojen asioiden äärellä tässä ollaan ja suhteellisen positiivisin mielin voin katsoa eteenpäin. Kiitokset kaikille teille ketkä luette tätä tekstiä ja mukavaa syksyn alkua.

Olen tutustunut meditaatioharjoittajien yhteisöön ja haluaisin osallistua heidän toimintaansa, kunhan korona tilanne sen sallii. Yhteisön nettisivuilla on ohjattuja meditaatioita ja dharmapuheita, joita olen kuunnellut päivittäin. Olen löytänyt tämän kautta jonkinlaista hyväksyntää, niin itseäni, muita ja ympäröivää maailmaan kohtaan. Olen oppinut elämään tässä hetkessä ja kiinnittänyt huomiota yksityiskohtiin. Luonnossa liikkuessani olen katsellut veden solinaa puroissa, seurannut muurahaisten aherrusta pesän teossa ja kuunnellut lintujen viserrystä. Monessa asiassa olen samaistunut dharmapuheiden pitäjään ja löytänyt sitä kautta tarkoitusta elämääni. Sen ymmärtäminen tunnetasolla, että elämä on tässä ja nyt, eikä siinä että silloin olen tyytyväinen ja onnellinen, kun saan epävarmuutta tuottavat asiat ratkaistua. Itse asiassa ihmisen elämään kuuluu että asiat ovat kesken. Yhden asian kun saa hoidettua on jokin toinen edessä ja se kuuluu tähän ihmisenä olemiseen.

Sähköavusteisella polkupyörällä olen liikkunut säännöllisesti ja ajatellut sitä jonkinlaisena meditaationa. On ollut rentouttavaa polkea erilaisissa maisemissa ja tuntea elävänsä. Eräänä päivänä polkiessani hyvävointisena tunsin oloni paremmaksi kuin aikoihin. Vastaani polki muutamia ihmisiä ja ne lisäsivät elämäniloani. Kuulin raivokkaan karjaisun takaani ja pysähdyin. Käännyin ympäri ja jäin hämmentynein tunnelmin odottelemaan lähestyvää miestä. Mies tuijotti minua intensiivisesti silmiin ja sähisi vihaisesti. "Nauroit minulle äsken, kun tulit vastaan. Onko minussa jotakin nauramisen aihetta." Olin yllättävän rauhallinen ja pahoittelin tilannetta ja sanoin olleeni omissa ajatuksissani, eikä tilanteessa ollut mitään henkilökohtaista. Mies mumisi jotakin ja lähti matkoihinsa. Tämä kohtaaminen jäi mieleeni ja olin tyytyväinen miten hoidin tilanteen. En tuntenut juurikaan kiukkua tai mielen kuohuntaa. Oikeastaan tunsin ainoastaan myötätuntoa tuota miestä kohtaan. Pohdin että kuinka heikossa kantimissa itsetunto on, jos kokee tuntemattoman ihmisen hymyn hyökkäyksenä. Tunnistan itsessäni myös ajattelua että tulkitsen ihmisten ilmeitä virheellisellä tavalla.

Psykoterapiassa keskustelimme seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tämä on vaikea aihe ja en pysty puhumaan asiasta luontevasti. Tunnistan itsessäni häpeän tunnetta. Lapsuudessani seksuaalisuus on ollut tabu ja se on aiheuttanut paljon hämmennystä. Olen omaksunut kielteisiä asenteita, että se on aihe josta ei puhuta kuin korkeintaan naureskelevaan sävyyn. Se miten media tuo seksuaalisuutta esille on mielestäni hyvin kapea ja ulkonäkökeskeinen. Mediasta oli hiljattain rehellisen oloinen juttu miesten erektio-ongelmista. Jutussa seksuaalineuvoja kertoi, että moni mies on yhä kulttuurisen stereotypian vankilassa. Siihen kuuluvia ominaisuuksia ovat vahvuus, maskuliinisuus ja kyvykkyys. Hän haluaisi vapauttaa miehet taakastaan ja kirjoituksessa todetaan, että kuuntelu, empatia ja läsnäolo vievät kohti nautintoa. 

Tällä hetkellä tuntuu että elämä soljuu eteenpäin positiivisessa myötätuulessa. Hyviä asioita on tapahtunut ja niistä olen äärimmäisen kiitollinen. Olen matkalla oikeaan suuntaan ja ajatellut että matka on tärkeämpi kuin määränpää. Heikompana päivänä, on hyvä muistaa näitä parempia vaiheita. Lähipäivinä pyrin nauttimaan aurinkoisista kesäpäivistä ulkoilemalla. Toivottelen mukavaa kesäkuun alkua kaikille.

Tarkistamispakko on myös impulssien omaisesti ohjaillut elämääni. Tämä on tuttua jo vuosien takaa ja näin olen aina toiminut, kun elämässäni on epävarmuutta tuovia asioita. Eikä kysymys ole kovin järisyttävistä asioista. Pelkästään se kun käyn psykiatrisella poliklinikalla, minun on tarkistettava moneen kertaan, mitä minusta on kirjattu kanta palveluun. Samoin kelan palveluun minun on kirjauduttava useaan kertaan päivässä ja tarkistettava onko psykoterapian jatkohakemus jo käsitelty.

Psykoterapia jatkui terapeutin viikon loman jälkeen. Keskustelimme näistä pakko-oireistani ja siitä että nämä vanhat käyttäytymis- ja toimintatavat ovat nousseet jälleen pintaan. Nyt on jälleen aika ruveta työskentelemään näiden asioiden suhteen. Olen riittävän hyvä, sellaisena kuin olen, eikä minun tarvitse olla perillä kaikista asioista ja sietämään myös elämässä epävarmuutta. Mieleen jäi terapeutin sanat ennen poistumistani vastaanotolta. "Älä huolestu tai huolehdi kuntoutus asioista. Terapiani tulee jatkumaan ja kelasta tulee päätös aikanaan."

Sähköavusteisella polkupyörällä olen liikkunut säännöllisesti. Kuntoilusovelluksesta on ollut mielenkiintoista seurata liikkumistani. Profiilistani löytyy yhteensä 26 aktiviteettiä, 22 tuntia pyöräilyä ja 244 kilometriä. Viime viikolla poljin serkkuni haudalle, jossa en ollut käynyt moneen vuoteen. Pysäyttävä hetki katsella läheisen ihmisen hautakiveä jonka kuolemasta tulee jo 15 vuotta. Muistan hyvin kun sain tiedon tästä surullisesta tapahtumasta, jossa serkkuni oli riistänyt hengen itsestään. Hautajaisia vietettiin aika pienellä porukalla. Seisoin veljeni vieressä kun arkkua laskettiin maan uumeniin ja siitä jäi jotenkin hämmentynyt olo että en pystynyt itkemään vaikka tunnin suurta surua. Nyt haudalla ollessani pyyhin kyyneleitä silmäkulmistani ja halusin sieltä pois suhteellisen nopeasti. Tuntui kuitenkin tärkeältä käydä serkkuni haudalla ja kunnioittaa hänen muistoaan.

Koronarokotukseen liittyvät asiat ovat mietityttäneet viime aikoina. Ajanvaraus ikäluokkaani aukeni toissa päivänä ja olin kärki joukossa aikaa varaamassa. Sain ajan ensiviikolle ja tällä tiedolla oli helpottava vaikutus että vihdoinkin on minun vuoroni saada piikki olkapäähäni. Tuttavapiirissäni on useampi ihminen, jotka eivät aio ottaa rokotusta. Tämä on aiheuttanut monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Itse olen hyvin rokotemyönteinen, enkä uskalla olla ottamatta. Tavallaan ymmärrän kyllä miksi nopeasti jakeluun tulleet rokotteet aiheuttavat epävarmuutta ihmisissä. Hämmennystä on itsessäni aiheuttanut tieto siitä, että sairaaloissa on ollut hoidettavana useampia potilaita koronataudin takia, vaikka ovat jo saaneet ensimmäisen rokotuksen.

Elämä on muuten sujunut hyvin pitkälti omissa oloissa. Muutamaa tuttavaa olen tavannut kahvittelujen merkeissä ja etäyhteydellä olen osallistunut Klubitalon työpainoitteeseen toimintaan. Olen kuunnellut äänikirjoja, podcasteja ja musiikkia. Keskittyminen ei ole oikein riittänyt sarjojen ja elokuvien katsomiseen. Helppotekoisia ruokia olen valmistanut kyllästymiseen saakka. Mukavaa alkavaa kesää kaikille!